admin on joulukuu 18th, 2011

On se mielenkiintoista huomata, että nuo operaattorit eivät juuri huutele liittymien perään. Kovastihan nuo mainostavat, mutta suoraan ei tule tarjousta vanhalle asiakkaalle vaihtaa halvempaan. Ei tietenkään, koska jostainhan ne voitot tulee tehdä. Ihmettelenpä vain kuinka paljon on vanhemmilla ihmisillä kalliita liittymiä, joista rahastetaan aivan sumeilematta.

Avasinpa kelkkakaudenkin, tosin aika lyhyt oli matka minkä ajoin. Etupihalta takapihalle siirtyminen, mutta kuitenkin avattu. Naapurikin näytti mallia sitten perään ottavan. Hiemanhan tuo masentaa, kun vettä sataa ja kelkka pihalla seisoo. Jospa kuitenkin tuossa tammikuussa viimeistään saisi kunnolla kauden käymään.  Kyytiläistäkään en ole juuri joutanut etsimään, kun työt tahtovat painaa päälle. Eilen kävi mielessä, että sitähän saattaisi poiketa paikalliseen ravitsemus liikkeeseen vielä töiden jälkeen, mutta ajatus karisi oman sängyn mukavuuteen.

Viime viikonloppuna tosin tuli eksyttyä kaupungille ja eihän tuo ihan hukkaan heitetty reissu ollut. Kumma juttu ainakin itsellä, kun baariin lähtee ajatuksella, että ”nyt ei naista haeta” niin johan löytyy sutinaa. Tarkoitus oli kyllä todellakin ottaa muutama olut ja lähteä kämpille nukkumaan, mutta hieman toisin kävi. Tuosta ei nyt sen kummempaa raportoitavaa taida olla. Tupakki paikalle satuin ajautumaan ja yksinäisen tyttären siellä istumassa näin, niin johan sitä täytyy lähteä kyselemään kuulumisia. Hyvinhän tuosta juttu lähti luistamaan ja jatkuikin aamuun saakka. Tällä kertaa tosin ei aamulla tarvinnut turvautua navigaattorin apuun pois pääsemiseksi…

Tags: Gsm, Moottorikelkka, Nainen

WordPress SEO fine-tune by Meta SEO Pack from Poradnik Webmastera